Blogin loppu

Kuukausi kotiinpaluun jälkeen on aika panna piste tälle blogille. Tiedä sitten, onko odottelu selkeyttänyt kesästä syntyneitä vaikutelmia. Kiire töissä ja harrastuksentapaisissa on ollut melkoinen, eikä aikaa rauhalliselle pohdiskelulle ole juuri liiennyt.

Oliko kokemus hyvä? Oli. Voin suositella ainakin kokemusmielessä. Opetusohjelmasta sain irti paljon, kansainvälisistä kurssitovereista vielä enemmän. Henkilökohtaisesti arvokas kokemus, siis.

Oliko kurssista hyötyä? Se jää nähtäväksi. Tällä erää näyttäisi siltä, että oli. Yhtä yhteistyöprojektia amerikkalaisen kollegan kanssa olen jo viritellyt. Oppimateriaalin työstämisessä auttaa verkossa toteutettava jatkokurssi. Mutta aika näyttää paljonko voin oppimaani konkreettisesti soveltaa.

Amerikkalainen unelma? Kurssin pääotsikko herättää näin jälkikäteen ristiriitaisia tunteita. Toki se on patrioottinen iskulause. Oli kiinnostavaa huomata, kuinka laajasti se yhä koettiin tärkeäksi. Tulkinnat ”unelmasta” tosin vaihtelivat suuresti. Se lienee riittävän löyhästi määritelty iskulause vedotakseen laajaan ja moniulotteiseen kansakuntaan. Unelman voi kukin määritellä haluamallaan tavalla tai sitä voi vastustaa haluamastaan näkökulmasta. Samalla näyttäisi siltä, että ”unelman” tavoittelu voi myös rajoittaa yhteiskunnan kehittämistä. Ajatus siitä, että jokaisella yksilöllä on mahdollisuus sosiaaliseen ja taloudelliseen nousuun oman lahjakkuuden ja ahkeruuden kautta, näyttää yhä olevan valtavirtaa. Tottahan tämä tavallaan onkin, mutta menestymisvastuun sysääminen yksilölle peittää sen, että todellisuudessa sosiaalinen nousu on mahdollista yhä harvemmalle. Yksilöihin keskittyminen voi johtaa siihen, ettei koko yhteiskunnan laajuisiin muutosprosesseihin tarvitse kiinnittää huomiota.

Tämä vain henkilökohtaisena pohdiskeluna. Asiasta ovat minua informoidummat ihmiset kirjoittaneet syvällisemmin ja perustellummin.

Mainitaan vielä, että haku ensi vuoden SUSI- ja FDAT-ohjelmiin jälleen edessä. Tiedotetta luvataan syksy kuluessa Fulbright Centerin sivuilla.

Tähän loppuvat päivitykset. Yllättävän moni on ilmoittanut käyneensä blogia ainakin vilkaisemassa. Toivottavasti siitä oli jotain iloa. Päätavoite ainakin on toteutunut – matkakuvien esittelyyn ei enää kotimaassa ole juuri tarvinnut ryhtyä.

The End

Advertisements

Kotiin, kotiin, nyt mennään kotiin

Kotimatka sujui odotetusti, joskin taksin saapumatta jääminen San Brunossa aamuyöllä aiheutti hetkellisiä haasteita. Lennot San Franciscosta Helsinkiin ottivat yli 13 tuntia ja välilasku New Yorkiin pari tuntia lisää. Helsinki-Vantaalla nuhjaantunutta matkaajaa odotti kuitenkin koko perhe: olo oli klassisen väsynyt, mutta onnellinen.

Yli kuusi viikkoa Amerikassa on sitten takana. Kuusi osavaltiota (+DC) ja kymmenisen kaupunkia koettu. Valtava määrä uusia ihmisiä ja erilaisia näkökulmia kohdattu. Toivottavasti jotain on opittu ja osaa siitä päästään soveltamaan jatkossa. Sehän tässä oli tavoitteena, ei pelkkä matkailu. Joka tapauksessa koettua pitää nyt sulatella pidempään. Kokemusten tulva on ollut niin valtava, ettei minkäänlaiseen loppuyhteenvetoon ole vielä rahkeita.

kartta
Matkan pääkohteet Järjestyksessä: Chicago – Champaign – St.Louis – Springfield – Boston – Washington – Chicago – Champaign – San Francisco – Lee Vining – Las Vegas – Pas Robles – San Francisco

Täytyy vielä kiittää taustavoimia. Koulutusohjelmaan osallistumisen mahdollisti valtava verkosto ihmisiä ja laitoksia, joille täytyy olla kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Kiitos siis Fulbright, Yhdysvaltain suurlähetystö, US Department of State, Illinoisin yliopisto ja SUSI2015-ohjelman vetäjät ja kaikki niissä mukana olleet ihmiset. Kukaan teistä tuskin tätä koskaan lukee. Virallisten kiitosten lisäksi pitää mainita, että oheisten laitosten ihmiset ovat olleet kautta linjan paitsi avuliaita ja kärsivällisiä, myös hämmästyttävän sympaattisia.

WP_20150806_007
SUSI2015 kurssilaiset ja ohjaajat. Kuudessa viikossa tiiviiksi muodostunut ryhmä.

Eikä perhettä voi koskaan kiittää tarpeeksi siitä, että sain kokonaisen kesän itsekkäästi omaan käyttööni.

Yksi päivitys (nukutun yön jälkeen) vielä ja tämän matkablogin tarkoits on täytetty.

Road trip 5: Ohi on

Takaisin San Franciscossa, tai oikeammin sen liepeillä San Brunossa. Koneen lähtöön alle 12 tuntia. Arki kolkuttaa jo ovella.

Viimeisen Amerikan-päivän teemana olivat harharetket. Pieni eksyily sinänsä kuuluu matkailuun, eikä siitä ole haittaa. Matkaväsymyksen määrän voi sitten päätellä siitä, miten muuttuneisiin suunnitelmiin reagoi.

Esimerkki 1: Aamupäivällä piti käymäni viinitilalla Paso Roblesissa opastetulla kierroksella. Ajoin hiukan harhaan ja totesin, etten ehdi ajoissa. Odotinko seuraavaa kierrosta? Etsinkö toisen viinitilan? Ei, antaa olla, ehtiihän sitä viinitiloille toistekin.

WP_20150804_005
Jonotusta Salinasin paikkeilla

Esimerkki 2: Kun kerran aikaa jäi reippaasti yli, ajattelin poiketa vielä uudemman kerran Tyynen meren rannassa. Salinasissa törmäsin ensimmäiseen oikeaan liikenneruuhkaan, jossa seisoin puolisen tuntia. Koukkasin pois moottoritieltä heti kun pääsin, jolloin pääsin ajelemaan maaseudun pikkuteitä (joo, eksyin vähän), mikä oli hauskaa sinänsä. Mutta en osunut suunnittelemaani rantatien liittymään. Jääköön siis.

WP_20150804_009
Pikkuteitä San Juan Bautistan kulmilla.

Esimerkki 3: Kun olin saanut auton palautettua vuokraamoon ja pääsin motellille, olin niin naatti että väliin jääneet suunnitelmat eivät harmittaneet. Harkitsin vielä San Franciscon keskustaan lähtemistä. Kävelyretki San Brunossa kuitenkin osoitti, että paikallisjunan pysäkki oli odotettua kauempana, eikä aikaa kaupungilla oleiluun juuri jäisi. No, tulihan se jo nähtyä aiemmin. Ei kun päivällisen kautta motellille lepäämään.

Alan selvästi jo olla kypsä palaamaan kotimaahan. Jos vain herään aamuyöstä ajoissa lentoa varten.

Road trip 4: Vegasista Paso Roblesiin

Autiomaaesittelyssä tänään: Mojave (***). Häviää lämpötilassa ja elinkelvottomuudessa Kuolemanlaaksolle. Toisaalta keltainen hiekka tekee ulkoasusta pirteämmän kuin Nevadan autiomaat. Koko on riittävä (kolme tuntia moottoritiellä) ja ihmisasutusta löytyy sieltä täältä. Lounaan söin Edwardsin lentotukikohdan vieressä.

Autiomaista puheenollen näkemäni osa Etelä-Kalifornia muistuttaa tätä nykyä vähintään puoliautiomaata. Niin myös San Joaquinin laakso, jonka pitäisi olla maailman viljavimpia alueita. Kyllähän hedelmäpuut ja pellot vihertävät siellä missä keinokastelua harjoitetaan. Mutta akuutti vesipula on johtanut siihen, ettei kasteluvettä riitä kaikkialle. Entisillä nurmikoilla on siellä täällä kylttejä, jos ilmoitetaan kastelun lopettamisesta. Viimeinen luentomme Champaignissa käsitteli itse asiassa juuri tätä ongelmaa. Luennoitsijan kanta oli, että Kaliforniassa käytetään kallista vettä kohtuuttomasti kastelemaan peltoja, joiden tuotannolle ei ole edes kysyntää ja vika on pohjimmiltaan läntisten osavaltioiden vesilainsäädännössä.

Illaksi Paso Roblesiin, joka on mukava pikkukaupunki viinialueella. Täällä on jo vähän vehreämpää ja varsinkin viileämpää.

Rod Trip 3: Las Vegas

Lepopäivä Las Vegasissa, enimmäkseen sisätiloissa. Ilma on niin helteinen, että jopa päiväkävelyn tein kasinohotellien ilmastoitujen aulojen välillä. Onneksi The Stripin hotellikompleksit ovat niin massiivisia, että niissä voi vaellella pitkään ja siirtyä pikaisella pyrähdyksellä toiseen. Ne ovat enemmänkin kasinoiden, teattereiden, ravintoloiden ja kauppojen keskittymiä kuin itsenäisiä rakenuksia. Huono puoli on eksymisvaara, joka hotellien sisätiloissa on todellinen.  Eikä valokuvaamiseen suhtauduta lämmöllä.

Em. menetelmällä sain selvitettyä eteläosan Stripistä, aina oikeasti tyylikkääseen Bellaggioon ja sanomattoman kitchiseen Caesar’ Palaceen asti. Pohjoisosan jätin iltakävelyn varaan – silloin ilma oli viileämpi ja olin jo oppinut käyttämään paikallisjunan palveluja. Sunnuntai-ilta oli eiliseen verrattuna kovin hiljainen, joten sain liikkua kaikessa rauhassa myös hiukan syrjäisemmillä kujilla. Kävelyiden väliajan kulutin puuhassa, josta Vegas parhaiten tunnetaan. Pitäydyin rulettiin ja pelikoneisiin ja pidin panokset vaatimattomina, joten saatoin lopettaa uhkapelaamisen kun olin hiukan voiton puolella. Kutsuisin tätä torjuntavoitoksi Las Vegasista.

Aamulla sitten paluu Kalifornian suuntaan. Pari päivää Vegasissa riitti oikein hyvin minulle. Ruotsinlaivamainen pakkoviihdytyksen tunnelma (tosin kymmenenteen potenssiin) oli kiva kokea, mutta se muuttuu nopeasti puuduttavaksi ja kalliiksikin. Hyvässä seurassa täällä viihtyisi pidempään, mutta yksin matkailevaa ei bilekaupunki oikein sytytä.

Road trip 2: Kuolemanlaakso ja Vegas

Tänään olen enimmäkseen viettänyt aikaa erilaisissa autiomaissa. Ja ajanut alamäkeen. Lähtöpaikkani Lee Vining oli Sierra Nevada juurella hieman yli kahden kilometrin korkeudessa ja siitäkin noustiin aluksi vielä muutama sata metriä. Sitten alkoi tasainen lasku kohti Kuolemanlaaksoa, joka on Amerikan matalin ja maailman kuumin piste. Ajelu sinänsä oli mukavaa, ja varsinkin aamuvarhaisella sain ajella hiljaisia teitä. Yhdessä vaiheessa meni 45 minuuttia ilman että näin yhtään rakennusta ja vastaatulijoitakin oli vain yksi tai kaksi.

Muuten Nevadan maisemat ovat kyllä tavattoman masentavia. Eri sävyjen ruskeaa silmänkantamattomiin ja maastotyypistä saa valita puoliaavikon ja vuoriston välillä. Ja harvat pienet kaupungit (mm. Tonomah ja Beatty) antavana aivan uuden sisällön ilmaisulle ”keskellä ei mitään”.

Kuolemanlaakso itsessään oli tavattoman vaikuttava (ja Kalifornian puolella). Kuumuus ja kuiva ilma kävivät suorastaan hengen päälle, kun autosta uskaltautui ulos. Hiljaisuus ja pakahduttava helle loivat yhdessä painostavan, suorastaan pelottavan tunnelman. Mutta omalla tavallaan kaunis Kuolemanlaakso oli.

Illaksi ajoin Las Vegasiin, jossa majoituin elegantin vähäeleiseen hotelli Excaliburiin. Yleinen hälinä, kaaos ja tyylittömyys eivät tulleet yllätyksenä, mutta Yosemiten ja Kuolemanlaakson jälkeen iski lievä kulttuurisokki. Mielenrauhan saavuttamiseksi jätin kasinot ja ravintolat huomiseen ja kävin katsomassa Circue du Soleilin esityksen (eläköön viime hetken peruutusliput!). Esitys oli hieno, joskaan ei Soleilin vaativimmasta päästä (niitä pyörii ainakin neljä erilaista). Kaikkeen sitä ihmiskeho taipuukin. Iltakävelyn jälkeen Las Vegaskin alkaa jo tuntua ihmiselle sopivalta paikalta.